sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kyläilyä

Eilen pikku A pääsi taas tutustumaan maailmaan kodin ulkopuolelle. Matkasimme autolla mamman, isäni äidin luokse Evolle. Autossa Aram on jo tottunut matkustaja, nukkuu yleensä vaan.
Matkalla pysähdyttiin kauppakeskus Tuulosen pihassa, kun muut kävivät sisällä. Käytiin vähän jalottelemassa, katselemassa ihmisiä ja autoja. Läheisellä tiellä ohi ajavat pörisevät moottoripyörät olivat kiinnostavia. Sitten jatkettiin matkaa.

Perillä odotti iso piha kaikkine uusine tuoksuineen. Kyllä siinä oli haistelemista :) Talokin käytiin läpi jokaista nurkkaa myöten. A ihastu punaiseen palloon joka löytyi varastosta ja sillä se sitten jaksoikin itteään viihdyttää.


Pihalta löytynyt koirapatsas herätti kummastusta, kun se niin näytti oikealta, mutta siitä ei vaan oikein ollut leikkikaveriksi vaikka A kovasti yritti leikkiin kutsua


Kun lähettiin ajelemaan kotiin päin, ajettiin siitä vielä mummun, eli äitini äidin kautta näyttämässä pikkuista :) Jaksoi sieläkin vielä leikkiä ja tutki paikat.


Tänään kummitätini perheineen on tulossa kylään ja matkassa on myös heidän parivuotias jackrusselinterrierinsä Sulo. Katotaan miten pojat suhtautuu toisiinsa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti