sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kuluneen viikon kuulumisia

Voisinkin nyt kertoilla vähän meidän kuluneen viikon kuulumisiamme.

Maanantaina serkku tuli meille kylään ja siitäkös Aram olikin varsin innoissaan ja otti hänet avosylin vastaan.

Tiistaina saapuikin postissa Hämeenlinna KR.n näyttelykirje! Aram lauantaina siis numerolla 1458 ja kehässä nro 16. Käytiin tiistaina myös kiertelemässä ajankuluksi kirppareita ja tein löydönkin! Bongasin agilityputken ja hintaa sillä oli 8€. Kyllähän se sitten piti ostaa :D Aikaisemmin käytössä ollut Ikean-putki oli meinaan jo vähän kokenut kovia. Toisella kirpparilla oli myös myynnissä musta nahkainen puolikurkkari, mutta sen jouduin jättämään sinne, koska se olisi ollut vähän liian iso Aramille. Olen niin pitkään himoinnut puolikurkkaria, mutta sopivaa vain ei ole tahtonut löytyä. Ehkäpä joistakin kesän näyttelyistä voisi sellainen ja  vähän muutakin tarttua mukaan :D

Keskiviikkona meille sattui hieman epäonninen tapahtuma. Olimme lähteneet aivan normaalisti serkkuni kanssa viemään Aramia iltalenkille. Kuljettiin siinä tietä pitkin ja huomattiin, että naapuruston perhe oli tullut kotiin jostakin ja he purkivat tavaroita autosta. Yhtäkkiä he alkoivat huutaa perheen koiran nimeä ja minä ajattelin, että mitäs nyt. Sitten pihasta, autotallin takaa ryntää tielle perheen koira, suoraan meitä kohti haukkuen ja muristen. Pelästyin ihan valtavasti ja taisin mennä ihan paniikkiin. Muistan, kun omistajat huutavat ja viskovat kädessä olleet avaimensa koiraa kohti. He yrittävät kaikin tavoin saada koiraa muuttamaan suuntaansa. Sitten se käy Aramin kimppuun ja rähinä alkaa. Olin kuitenkin tarpeeksi nopea ja onnistuin häätämään koiran pois, ennen kuin mitään pahempaa ehti tapahtua. Koiran omistajat nappaavat koiran kiinni ja vievät pois. Toinen heistä tulee katsomaan sattuiko Aramia pahastikin. Ilmeisesti koira sai hieman napattua kiinni Aramista. Hän lupaa maksaa korvaukset, jos joudumme käymään eläinlääkärissä. Sitten lähdemme heti kotiin ja purskahdan itkuun melkein heti. Pelästyin niin kamalasti ja menin paniikkiin, ennen kaikkea pelkäsin ihan hirveästi Aramin puolesta. Saavuimme kotiin ja katsoimme oliko Aram kunnossa. Onneksi selvisimme tästä vain astetta suuremmalla säikähdyksellä eikä käynyt pahemmin, vaikka sekin oli kyllä lähellä.

Torstaina serkku sitten lähti takaisin kotiinsa ja meillä oli myös agility. Mitään kovin erikoista ei tehty. Muuria, rengasta, pujottelua, kahta peräkkäistä hyppyä ja jokseenkin uutena A-esteen alastulo madallettuna. 2on2off kontaktit onnistu siinä ihan mahtavasti!

Perjantaina vieteltiin juhannusta grillauksen ja ulkoilun merkeissä ja lauantaina juhlittiin omistajan, eli minun synttäreitä :D A pääsi myös pitkästä aikaa uimaan, kun oli kunnon kesäkeli.

Tähän loppuun hieman juhannuskuvia Aramista joita onnistuin nappaamaan :)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti