maanantai 12. elokuuta 2013

Treeniä tauon jälkeen

Elokuun ensimmäisenä päivänä eli torstaina, päästiin taas pitkästä aikaa agiliitämään. Kaksi edellistä kertaa oltiin oltu pois, ensin huonon sään takia ja toisella kerralla Aram vietti sairaslomaa, joten sekä koira, että ohjaaja puhkuivat innosta päästä taas vihdoin kentälle :D

Menimme alkuun rengasta, joka sujuikin hyvin, mutta toisella kerralla jätettyäni Aramin odottamaan renkaan eteen se bongasi kentältä Manta-portugalinvesikoiran ja päätti ampaista tämän perään. Sain onneksi Aramin palautettua takaisin renkaalle, mutta päästettyäni pannasta irti, se livahti uudestaan Mantan luo. Taisi kahden viikon aikana vähän unohtua, että miten treeneissä käyttäydytäänkään. Aram kun olisi niin halunnut leikkiä Mantan kanssa. Mutta onneksi karkureissut loppuivat sitten siihen ja saatiin rengas treenattua.

Tällä kertaa treenattiin myös pöytää, mikä olikin Aramin mielestä ihan mukava este ja se hoksasikin homman varsin nopeasti. Päästiin myös kokeilemaan A-estettä ihan kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa. Mietin vähän, että uskaltaakohan Aram kiivetä sitä, mutta uskalsi hienosti. Otettiin kunnon vauhti ja Aram paineli yli sen enempiä hidastelematta ja pysähtyi loistavasti kontaktille, eikä tullut läpi kertaakaan! On se hieno!

Treenien ehdoton lemppari, sekä ohjaajan, että varmasti koirankin mielestä oli hyppy-putki-hyppy sarja, jossa sai juosta sitten oikein kunnolla! Olin alussa ihan varma, että Aram ei varmasti pysy ensimmäisen hypyn takana odottamassa, koska juuri siinä meillä on ollut vaikeuksia. Mutta olin niin ihmeissäni, kun jättäessäni Aramin odottamaan, se odotti kiltisti paikallaan, eikä näyttänyt mitään merkkejä siitä, että lähtisi hiipimään tai varastaisi. Siinä se nökötti. Kävelin putkelle saakka ja annoin luvan lähteä. Se paineli hypyn jälkeen putkeen niin hirmuista vauhtia, että sain pitää kiirettä, että ehdin toiselle hypylle ja tekemään valssin. Siitä painelimme sitten vielä putken ja hypyn takaisin alkuun. Aram oli ihan supermahtava ja minä itsekään en söhläillyt ohjauskuvioissa, vaikka eipä pätkä vaikea ollutkaan.

Näitä treenejä edeltävänä keskiviikkona 31.7 kävimme myös mätsärissä, mutta sieltä ei sen kummempaa menestystä meille tullut. Kun olimme oman osamme kehäilleet ja katselin vielä muita käynnissä olevia kehiä, huomasin sivummalla koiran joka näytti ihan koikkerilta. Sitten kun tarkemmin katsoin niin sehän olikin Tristan! Tristan kiersi emäntänsä kanssa pienen lenkin puistossa ja lähtivät sitten kävelemään lähemmäs meitä. Aram huomasi tietysti kaverinsa ja Tristan myös, joten kiireenvilkkaa kaveria moikkaamaan. Siinä kaverukset sitten pistivät painiksi, kunnes Tristanin piti lähteä rallytoko-treeneihin, joita he olivatkin tulleet puistoon odottelemaan. Me lähdimme myös kotiin ja kyllä uni riehumisen jälkeen maittoi :)

Viime torstaina 8.8 meillä ei sitten ollutkaan treenejä, vaan kenttätalkoot, joissa kunnosteltiin kenttää ja kyllä se nyt näyttää hienolta ja siellä kelpaa juoksennella :)
Ensikerraksi saadaankin ehkä joku kuvailemaan meitä, niin saataisiin tännekin vähän kuvia agiliidosta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti