sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Aksaa arjen lomassa

Joka torstai ollaankin aksailtu ja voisin nyt vähän tiivistää treenikertoja tähän. Meillä on ryhmässämme vaihtuva kouluttaja, joten joka kerta pääsee tekemään erilaisia juttuja. Alla oleva piirros on peräisin tostain 14.11 treenikerralta. 

Hankaluuksia meille tuotti 6 hyppy, sillä treenipaikassamme on pari inhottavaa kattopylvästä jotka ovat melkein aina tiellä ja toinen niistä sattui juuri olemaan hypyn 6 vieressä, joten se vaikeutti ohjaamista eikä A oikein tiennyt, että mitä nyt pitäisi tehdä. Putki meni hienosti molemmilla kerroilla, eikä A päässyt sujahtamaan vääriin päihin.

Torstain 21.11 päivän treenien ratapätkä näytti tältä. Todella kiva simppeli rata, jossa hypyllä 3 treenattiin takaakiertoa. Lähtö osoittautuikin melko mielenkiintoiseksi, sillä A ei hypännytkään ensimmäistä hyppyä vaan päätti livahtaa sen riman alta. Se on yhdellä treenikerralla tehnyt samoin, kun ei saanut hyppyyn tarpeeksi vauhtia, niin meni alitse. Laitettiin hypylle rima hämäykseksi maahan, mutta eipä se hämännyt viisasta koohoa joka tuli ali uudestaan. Nostettiin sitten rima kannattimille ja päästiin alkuun. Ensiksi hypyllä 3 käännyin liian aikaisin lähteäkseni ohjaamaan kepeille, joten A ei hypännyt. Toisella kerralla onnistui ja päästiin sujuvasti kepeille. A onnistui tosi upeasti ja Aram jäi hienosti 2on2offiin, joten hienoista kontakteist saatiin kouluttajalta kehut :)
  
Sitten muutettiin hiukan estejärjestystä ja uudella pätkällä takaakierto oli nyt hypyllä 6. Onnistui tosi hyvin ilman mitään ongelmia.
Lopuksi otettiin yksittäisenä vähän keppejä, A.ta ja puomia. Sekä puomilla että A.lla kontaktit oli kyllä tosi huiput!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti