torstai 11. huhtikuuta 2013

Uusia kuvia ja hieman höpötystä

Tässä muutamia aikas uusia kuvia Aramista joita en olekaan vielä tänne julkaissut :) Kuvat ovat maaliskuun lopulta, kun käytiin lenkillä ja tepasteltiin myös jäällä, kamerakin sattui olemaan mukana :) Laitan muutamia näin aluksi ja loput sitten myöhemmin :)

Ja sitten vähän muuta pientä höpötystä :) Käytiin pääsiäisen aikoihin pilkillä, tosin kehnoin tuloksin, sillä ei saatu yhtäkään kalaa :( mutta Aramilla oli hauskaa senkin edestä! Se meinaan rakastaa vapaana juoksemistä jäällä. Nyt jää on tosin jo niin huonossa kunnossa, että sinne ei enää voi mennä. Mutta kun alettiin kairaamaan pilkkireikää jäähän niin Aramhan innostui siitä aivan valtavasti, koska ihme ja kumma, sieltähän tuli vettä :D Poika alkoi ihan haukkua innosta ja meni saman tien reijälle luttaamaan ja kauhoi vettä tassullaan. Oli niin hassu näky :)

Ja sitten toisen asiaan :) Täällä Hämeenlinnan seudulla näkyy tänä keväänä/kesänä olevan paljon matsäreitä tulossa, jopa ihan kuusi kappaletta ja lisääkin saattaa tulla. Me ajateltiin korkata tämän vuoden mätsärit jo tämän viikon sunnuntaina 14.päivä Tuuloksessa. Aram oli ensimmäisen kerran mätsärissä kun oli vain 4kk ikäinen eli aivan kakara :D Tämä on siis meidän toinen mätsärikoitoksemme. Kävimmehän me tietysti maaliskuussa kehäilemässä spanielierkkarissa ja siellä meni hyvin, joten toivon että kehäkäyttäytyminen menee hyvin myös jatkossa :) Juttua mätsäristä sitten myöhemmin!

Ja ainiin! Ilmoitin meidät myös agilityn alkeiskurssille! Nyt vaan toivotaan, että päästään mukaan ja toukokuussa sitten aloittamaan :)

Mutta nyt niitä kuvia! :)






 

1 kommentti:

  1. Oooi! Ihania kuvia! haluun nähä sua ja sun koiraas taas pian ;)

    VastaaPoista