Kun sitten iltapäivällä töiden jälkeen tulin kotiin Aramin silmä oli alkanut rähmiä paljon ja se näytti todella ikävältä. Aram oli muutenkin tosi kipeän oloinen ja vain makoili itsekseen. Silmä oli varmasti kipeä. Äiti olikin sitten päivän aikana varannut ajan Vethausiin ja sinne sitten ajelimme illalla.
Lääkärissä Aram oli tavalliseen tapaansa hyvin kiinnostunut lattian hajuista ja oli tosi hienosti vaikka odotustilassa oli muutama muukin koira. Sitten pääsimmekin lääkärin vastaanotolle. Heti ensimmäisenä hän totesi, että jopas silmä näyttää kurjalta. Ensimmäiseksi tehtiin testi, jolla selviää onko kysessä tulehdus. Ensin testattiin oikea silmä, joka siis oli kunnossa. Vasenta silmää ei voitu testata koska siihen sattui kovasti. Sitten lääkäri päärri värjätä Aramin silmät väriaineella, jonka avulla voitaisiin tutkia enemmän. Oikeaan silmään aine saatiin laitettua hyvin, mutta vasempaan, kipeään silmään laittaminen olikin sitten jo ihan eri asia. Aram alkoi murista, joten todettiin parhaaksi laittaa sille kuonokoppa kaiken varalta, vaikka ikinä se ei ole mitään tehnytkään. Se yritti pyristellä pois otteestani ja välttää saamasta väriainetta silmään. Onneksi se kuitenkin onnistui. Sitten aineen annettiin vaikuttaa hetken.
Kun aine oli vaikuttanut, se antoi Aramin silmille vihertävän värin. Lääkäri tuli jatkamaan tutkimusta. Hetken silmää tutkittuaan hän totesi, "Kyllä täällä on ihan selvä haava". Siinä vaiheessa pelästyin jo ihan hirveästi. Lääkäri tutki silmää vakavan oloisena ja tarkensi haavan olevan kornean, eli sarveiskalvon haava. Kun hän sai tutkimuksen hoidettua, hän poistui hetkeksi tutkimushuoneesta. Melkein samalla hetkellä aloin itkeä. Pelkäsin niin kamalasti Aramin puolesta ja päässäni alkoivat heti vilistä ajatukset silmän poistosta ym. kauheasta. Jo pelkästään ajatus siitä, että silmässä on jotakin kuulostaa pelottavalta ja vakavalta. En edes halunnut ajatella sitä. Halasin Aramia monta kertaa ja kehuin kuinka urhea ja reipas se onkaan vaikka sitä selvästi sattuu. Onneksi äiti oli mukana ja rauhoitteli myös minua.
Lääkäri tuli sitten eläintenhoitajan kanssa takaisin ja sanoi, että Aramilta otettaisiin nyt vähän verta. Sitten hän vielä lisäsi, että kaikki on kunnossa ja ei ole mitään hätää. Se helpotti oloani, kun tiesin että Aram on hyvässä hoidossa ja silmä saadaan kuntoon. Aram vietiin toiseen tutkimushuoneeseen ja siksi aikaa istuin huoneessa olevalle penkille, sillä käteni tärisivät ja jalat tuntuivat vähän heikoilta. Mietimme sitten äidin kanssa, mistä Aram olisi voinut saada haavan silmäänsä. Ilmeisesti jostakin oksasta tai terävästä tikusta kaahottaessaan menemään ulkona. Aram oli verenoton aikana ilmeisesti todella hienosti, sillä emme kuulleet tutkimushuoneeseen kuin yhden pienen vinkaisun. Ja hetken päästä pikkupoika tulikin jo hoitajan sylissä takaisin ja sekä lääkäri, että hoitaja kehuivat reipasta potilasta :) Lääkäri kertoi, että Aramin veren plasmasta sekoitettaisiin seerumi, Aramin oma lääke. Sitten saimmekin jo siirtyä odotustilojen puolelle odottelemaan vielä lääkkeitä ja potilaspapereita.
Aramilla todettiin siis vasemmassa silmässä kornean, eli sarveiskalvon haava. Saimme haavaan antibioottitipat sekä Aramin omasta verestä sekoitetun seerumin, joka auttaa haavaa umpeutumaan. Lisäksi Aram sai ruuan mukana annettavaa kipulääkettä. Silmätippoja laitettiinkin sitten tiuhaan, muistaakseni neljän tunnin välein. Aloitimme heti samana iltana ja tippojen silmään laittaminen ei ollutkaan sitten kovin helppoa Aramin temppuillessa minkä kerkesi. Minä pidin Aramista kiinni, samalla kun äiti tähtäsi tipat silmään. Myös yöllä oli herättävä laittamaan tipat silmään.
Jo heti seuraavana aamuna silmä näytti jo paljon paremmalta! Lääkkeet tehosivat oikein hyvin. Myös tippojen laitosta alkoi tulla helpompaa, kun minä aloin laittaa niitä. Ensimmäiset kerrat äiti laittoi ne, mutta Aram pisti niin kovasti vastaan, joten ajattelin kokeilla, josko se antaisi minun laittaa ne. Minähän kun olen se, joka Aramin kanssa pääasiassa touhuaa ja leikkaa kynnet yms.
Jo kahden päivän päästä silmätippojen aloituksesta, silmä oli jo aivan entisensä näköinen. Tietyssä valossa saattoi kuitenkin vielä erottaa silmässä olevan väriaineen, mutta se kuluu pois. Torstaina meillä olisi ollut agility, mutta päätettiin jättää se nyt väliin ja Aram sai pitää "sairaslomaa". Perjantaina menimme sitten kontrollikäynnille näyttämään silmää. Kun tutkimushuoneen ovi avattiin, Aram muisti ikävät kokemukset ja löi jarrut pohjaan :D Namien avulla se saatiin kuitenkin houkuteltua sisään. Silmä näytti lääkärin mielestä jo niin hyvältä, että sitä ei ollut tarpeen edes lähteä värjäämään uudelleen. Aram sai myös rokotukset samalla, kun muuta erikoista ei tehty.
Nyt tapahtuneesta on kulunut yli viikko ja Aramin silmä on parantunut ja se näyttää todella hyvältä, on aivan entisellään. Kiitos hyvän hoidon, joka aloitettiin ajoissa :) Silmän haavaumat ovat kyllä todella yleisiä koirilla, varsinkin pienillä, jotka temmeltävät mennä pää matalalla ja silmät ovat hyvin alttiina osumaan johonkin. Onneksi haavat ovat kuitenkin hyvin hoidettavissa ja paranevat pian, vaikka se hurjalta kuulostaakin/näyttääkin. Olen pahoillani, että tässä on nyt kilometrikaupalla tekstiä. Ei ole todellakaan pakko jaksaa lukea, kirjoitin lähinnä vain itselleni ylös :)
Loppuun piristämään vielä muutama tuore kuva eiliseltä!
