perjantai 28. syyskuuta 2012

Mökkilauantai

Lauantaina 22.9 pakattiin auto ja suunnattiin kohti Aitoota, kummitätini perheen mökkiä. Tiedossa olisi mukava päivä hyvän seuran, koirien ja ruuan merkeissä.

Perillä meitä odotti kummitätini perheineen ja myös hänen veljensä perhe oli paikalla. Ja varmasti Aramia innokkaasti odottivat kummitätini jackrussel Sulo, ja kummitätini veljen labradorinnoutaja Topi.

Päivästä ei todellakaan puuttunut menoa ja melskettä. Syötiin hyvää ruokaa ja jutusteltiin paljon ja oltiin pihalla ihanassa syyssäässä. Kaikki kolme koiraa uskaltautuivat uimaankin! Hhrrrr! Eniten siellä järvessä kyllä luttasi A. Haki keppiä ja juoksi Sulon perässä rantaa pitkin minkä kerkesi. Viimeksi kun Aram ja Sulo näkivät, oli Aram ihan pieni :D Nyt se oli jo Sulon kokoinen, eli nyt oli Sulollekin jotain vastusta.

Oli kyllä mahtava näky kun kolme koiraa, yksi suuri ja kaksi vähän pienempää kirmasivat pitkin pihaa minkä käpälistään pääsivät. Aram ja Sulo innostuivat painimaan ja tuntui että ne eivät olisi väsyneet sitten millään! Ja kyllä maistui uni automatkalla kotiin ja vielä sen jälkeenkin!

Tässä nyt tulee kuvia koirista :)














Pentukoulu 3/5

18.9 ja pentukoulun 3.kerta Tällä kertaa jutusteltiin koirien terveydestä, kuljettamisesta autossa yms.

Meillä oli tällä kertaa temppuna "kasi", eli A kiersi kasia mun jalkojen välissä.
Reenattiin taas kontaktia, istumista ja maahanmenoa. Leikitettiin ja motivoitiin koiria myös leluilla.

Tästä kerrasta ei ole mitään ihmeempiä juttuja kerrottavana, kun lähinnä oli vähän "teoriapainoitteinen" kerta.

Eka Match Show!

15.9 uskaltauduttiin sitten Aramin kanssa ekaan mätsäriin, joka järjestettiin Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa. N. puoli 11 saavuttiin paikalle ja ilmoittauduttiin pentuihin. 11 alko kehät. Onneks olin ottanut boksin mukaan niin A sai siellä sitten kölliä.

Seurasin kehiä ja vähän harjoiteltiin, kunnes tuli meidän vuoro. Tietenkin pariksemme sattui tosi hyvin käyttäytyvä 9kk ikäinen pentu. Mentiin eka kierros kehässä ja Aram oli tosi kiinnostunut maasta, josko sinne ois pudonnut joitakin makupaloja. Kun miestuomari tuli tervehtimään, heitti A itsensä hänen eteensä selälleen, maha kohti taivasta :D Näin se tekee melkein aina. Mentiin sitten pöydälle, mutta A oli niin hullaantunut tuomarista, että ei se siellä sitten pysynyt vaan yritti päästä tuomarin syliin. No laskettiin se sitten sieltä alas. Mentiin sen jälkeen vielä toinen kierros ympäri ja A sai hepulit, kun tuomarin tapaaminen oli niin ihana juttu! Lopuksi meille sitten tuli SIN, ihan ymmärrettävistä syistä. Tuomari sanoikin, että nyt olikin ensikertalainen ja vähän kokeneempi. Ja vielä sanoi, että me ehdimme käymään vielä sadoissa näyttelyissä ja sehän on totta.

Sinisten kehässä A käyttäytyikin jo maltillisemmin. Meitä ennen tuomari pudotti ainakin 4 tai 5 koiraa, joten emme pudonneet ensimmäisinä. Pentuja oli kyllä yllättävän paljon! Tuloksemme siis SIN-. Meillä oli hauskaa, emmekä lähteneet hakemaan mitään erikoista sijoitusta. Otimme vain harjoituksen kannalta :)

Kehien jälkeen A pääsi vielä leikkimään pentukoulusta tutun rotutoverin Tristanin kanssa. Tristan oli ollut myös pennuissa ja sijoitus oli PUN-. Jätkät riehuivat ja temusivat kyllä sydämensä kyllyydestä :D Samalla mietin, että kuukauden päästä Aram olisi jo yhtä iso kuin Tristan, eli ISO! Tristan on Aramia 1,5kk vanhempi.

Kun leikit oli leikitty niin lähdettiin sitten Mustin&Mirrin kautta kotiin. Ja hauskaa tässä oli vielä se, että Tristanin emäntä tuli myös hakemaan lisää täytettä ruokavarastoon :D
Eipä päivän loputtua tarvinnut kauaa nukkumattia odotella!

Pentukoulu 2/5

11.9 oli sitten pentukoulun 2.kerta. Kotiläksynä meillä oli siis tempun opettelu. Me oltiin opeteltu "läpy", eli annetaan tassulla ylävitoset. Kaikki oli opetellut tempun ja ne sitten esitettiin kaikille.

Tunnin aiheena oli ensimmäisen kerran kertausta, eli muiden koirien ohittamista, kontaktia, istumista ja maahanmenoa. Otettiin myös luoksetuloa niin, että kouluttaja piti koiraa ja juostiin sopivan matkan päähän ja huudettiin koiraa luokse. A tuli kun tykin suusta. Ei mitään ongelmia eikä lähteny harhailemaan muiden koirien luo :)

Kotiläksyksi saatiin taas uuden tempun opettelu ja koiramaista lukemista kotiin :)

4kk !

Ensinnäkin oon tosi tosi pahoillani, että en oo kirjoitellu kuulumisia pitkään aikaan, mutta en vain yksinkertaisesti oo ehtiny :D Mutta nyt asiaan! Aram rääpäle, Mara, Martsu, Arami, Rami täytti 12.9 4kk! Tässä kuvia 4kk jätkästä :)

 
Uskomattoman paljon on ehtinyt tapahtua, ja on ollut mahtavaa elää tämän pikku otuksen kanssa. Paljon ollaan opittu!




 
 
Ja tähän loppuun vielä rakenne/seisotuskuvaa :) Älkää hihnasta välittäkö, katsokaa koiraa!

torstai 20. syyskuuta 2012

Pentukoulu 1/5

Elikkä 4.9 oli meidän eka kerta pentukoulun pyörteissä :D Koulutuksen järjestää Etelä-Hämeen Koirakerho. Liityttiin samalla jäseniksi ja tulevaisuudessa ehkä sitten agitetaankin EHKK.n riveissä :)

Lähdettiin ajelemaan paikanpäälle n. puol 6 illalla. Koulutus alkoi 6 ja paikkana oli Hämeenlinnan kaupunginpuisto.

Iloinen yllätys oli, että samaan ryhmään oli saapunut myös kaksi muutakin koikkeria! Kuitenkin aika harvinainen rotu ja sitten kuitenkin kolmen koiran voimin edustettuna. Nämä koikkerikaverukset olivat 5kk ikäinen uros ja 9kk ikäinen narttu. A tuli tosi hienosti toimeen molempien kanssa ja jutusteltiin.

Kun kaikkien rokotukset oli tarkistettu ja paikalla olijat tarkastettu, muodostimme ringin, jossa jokainen vuorollaan kertoi itsestään ja koirastaan jotakin. Nuorimmat koirat olivat 16-viikkoisia (mukaanlukien Aram) ja vanhemmat lähemmäs vuoden. Rotuja oli edustettuina bichonista tanskandoggiin.

Esittelykierroksen jälkeen alettiin tositoimiin. Harjoiteltiin mm. kontaktia. Teimme myös harjoituksen jossa toisen pennun omistaja tuli tervehtimään Aramia, hienosti poika oli eikä ollut minkäänlaisia ongelmia.
Lisäksi harjoiteltiin toisen koirien ohittamista nätisti! Mahtavasti meni!

Meille molemmille jäi ekasta kurssikerrasta "oikein hyvä maku suuhun" ja kotiläksyksi saatiin tempun opettelu :)