perjantai 28. syyskuuta 2012

Eka Match Show!

15.9 uskaltauduttiin sitten Aramin kanssa ekaan mätsäriin, joka järjestettiin Hämeenlinnan Kaupunginpuistossa. N. puoli 11 saavuttiin paikalle ja ilmoittauduttiin pentuihin. 11 alko kehät. Onneks olin ottanut boksin mukaan niin A sai siellä sitten kölliä.

Seurasin kehiä ja vähän harjoiteltiin, kunnes tuli meidän vuoro. Tietenkin pariksemme sattui tosi hyvin käyttäytyvä 9kk ikäinen pentu. Mentiin eka kierros kehässä ja Aram oli tosi kiinnostunut maasta, josko sinne ois pudonnut joitakin makupaloja. Kun miestuomari tuli tervehtimään, heitti A itsensä hänen eteensä selälleen, maha kohti taivasta :D Näin se tekee melkein aina. Mentiin sitten pöydälle, mutta A oli niin hullaantunut tuomarista, että ei se siellä sitten pysynyt vaan yritti päästä tuomarin syliin. No laskettiin se sitten sieltä alas. Mentiin sen jälkeen vielä toinen kierros ympäri ja A sai hepulit, kun tuomarin tapaaminen oli niin ihana juttu! Lopuksi meille sitten tuli SIN, ihan ymmärrettävistä syistä. Tuomari sanoikin, että nyt olikin ensikertalainen ja vähän kokeneempi. Ja vielä sanoi, että me ehdimme käymään vielä sadoissa näyttelyissä ja sehän on totta.

Sinisten kehässä A käyttäytyikin jo maltillisemmin. Meitä ennen tuomari pudotti ainakin 4 tai 5 koiraa, joten emme pudonneet ensimmäisinä. Pentuja oli kyllä yllättävän paljon! Tuloksemme siis SIN-. Meillä oli hauskaa, emmekä lähteneet hakemaan mitään erikoista sijoitusta. Otimme vain harjoituksen kannalta :)

Kehien jälkeen A pääsi vielä leikkimään pentukoulusta tutun rotutoverin Tristanin kanssa. Tristan oli ollut myös pennuissa ja sijoitus oli PUN-. Jätkät riehuivat ja temusivat kyllä sydämensä kyllyydestä :D Samalla mietin, että kuukauden päästä Aram olisi jo yhtä iso kuin Tristan, eli ISO! Tristan on Aramia 1,5kk vanhempi.

Kun leikit oli leikitty niin lähdettiin sitten Mustin&Mirrin kautta kotiin. Ja hauskaa tässä oli vielä se, että Tristanin emäntä tuli myös hakemaan lisää täytettä ruokavarastoon :D
Eipä päivän loputtua tarvinnut kauaa nukkumattia odotella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti