perjantai 3. toukokuuta 2013

Yhteistyötesti

Eilen meillä oli siis edessä tuo jännityksensekaisin tuntein odotettu yhteistyötesti. Testissä arvosteltiin siis osa-alueita jotka olivat luoksepäästävyys, paikallaolo, luoksetulo, leikkiminen ja testi jossa pujoteltiin häiriökoirien lävitse.


Luoksepäästävyys meiltä sujui hyvin. Kouluttajat kiersivät jokaisen luona ja kysyivät koiran nimen ja iän. Aram heitti heti selälleen maahan ja oli heti kerjäämässä rapsutuksia. Todella hienosti se oli kun kouluttajat kävivät tervehtimässä.

Paikallaoloa olin jännittänyt ylivoimaisesti eniten. Jätin Aramin paikalleen ja poistuin vähän matkan päähän. Hetken jo luulin, että se oli siinä, kun Aramin jalkojen juuresta vilahti jokin puunlehti ja ajattelin että nyt se ampaisee sen perään. Mutta ei, siinä se pysyi hienosti, eikä yhtään näyttänyt siltä, että olisi päättänyt lähteä kipittelemään muualle. Kutsuin Aramin sitten luokse ja se tuli kuin raketti! Ohjaajatkin sanoivat, että jopas se tuli lujaa.


Sitten oli vuorossa leikkiminen. Meidän lelu oli pallo ja Aram innostui siitä hyvin. Kun heitin pallon, Aram ampaisi perään ja meinasi lentää kuonolleen ottaessaan sitä kiinni. Toinen heitto oli vähän minun mokani, sillä heitin liian pitkälle ja vielä väärään suuntaan, joten pallonhakumatkalla Aram kävi kierroksen Peppi-koikkerin luona, mutta palasi onneksi takaisin.

Huonoiten mielestäni meni häiriökoiratesti. Testissä piti pujotella neljän häiriökoiran välistä. Lähdin alun ehkä vähän liian varmasti ja Aram pääsi hieman liian lähelle ensimmäistä häiriökoiraa ja yritti ärähtää, mutta sain onneksi korjattua nopeasti ja matka jatkui. Keskimmäiset koirat mentiin ohi hienosti, mutta viimeisen kohdalla edellämainittu toistui. Osaksi hieman oma mokani koska en tarpeeksi pitänyt ääntä kiinnittääkseni Aramin huomiota.


Kaiken kaikkiaan testi meni ihan hyvin, mutta olisi voinut mennä paremminkin. Ryhmään valitaan ohjaajien sanoin ainakin 10, koska taso oli niin kova ja kaikki suoriutuivat hienosti. Äiti oli mukana seuraamassa ja sanoi, että meillä meni tosi hyvin, mutta itse en ole ihan samaa mieltä, tai sitten olen vain liian itsekriittinen niinkuin minun usein on tapana olla. Mutta tämän kirjoittamisen jälkeen uskaltaudun ehkä kurkkaamaan sähköpostiini ja kohtaamaan testin tulokset ja totuuden!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti